Web sisällön esitys Web sisällön esitys

Uskollisin kaikista
—käsityksiä koiran käyttäytymisestä

3.10.2012—15.1.2013

alasalit 

Mitä ovat koiran tavat, tunteet ja katsomukset – koiran koiramaisuus? Uskollisin kaikista – näyttely kertoo näkemyksistä koiran käyttäytymisestä sadan vuoden takaa. Näyttelyssä kuullaan monen henkilön havaintoja koirasta aina 1800-luvun lopulta alkaen ja näyttelyn kuvat ovat mestarivalokuvaaja Victor Barsokevitschin rakastettavia koirakuvia.

Näyttelyn käsikirjoittaja on FT Jukka Kauppinen. Hänen kirjansa "Uskollisin kaikista – Hämmästyttävä koira" ilmestyi viime vuonna. Hellyttävät kuvat ovat kuuluisan kuopiolaisen kuvaajan Victor Barsokevitschin laajasta kokoelmasta. Koirakuvia on vuodesta 1893 aina 1920-luvulle saakka. Monien koiria havainnoineiden henkilöiden muistiinpanot ovat olleet mielenkiintoisia löytöjä siitä, kuinka sata vuotta sitten tulkittiin koiraa ja koiran käytöstä. Esimerkiksi kuopiolainen luonnonhistorian lehtori A. J. Mela luonnehtii koiraa näin:Koira on uskollisin kaikista, ihmisen huonekumppani, heiluttaa häntäänsä isäntänsälähestyessä, ei salli häntä lyötävän, juoksee edellä, kun tämä kävelee ja katsootaaksensa tienhaarassa.

Nykyään koira on edelleen ihmisen paras ystävä, ja koiran tehtävät ovat entistä monipuolisempia. Näyttelyssä voi kokeilla lelukoirien kanssa vauhdikasta agilityä, tai testata uusimpia koiraharrastuksen välineitä. Kuopiolaisen Best Friend Group Oy:n uutuusherkut, lelut ja varusteet ovat esillä ja kokeiltavina.

 

Tapahtumat:

ti 16.10. klo 12—15
Työnäytös: Koirankarvasta lankaa värttinällä. Museon pääsymaksu.

ke 17.10. klo 16—18.30
Työnäytös: Koirankarvasta lankaa värttinällä. Museon pääsymaksu.

ke 17.10. klo 18—18.45
Luento: Koiranäyttelyiden ABC. Museon pääsymaksu.

ke 24.10. klo 18.00
Luento Kuopion museossa: Naksutinkoulutus – positiivista koirankoulutusta. Museon pääsymaksu.
Naksutinkoulutuksen perusteet.pdf
 (3873kt)

Ke 31.10. klo 18.00
Luento Kuopion museossa: Koiravalokuvaamisen alkeet. Museon pääsymaksu

La 10.11. klo 11-15
Lastentapahtuma Kuopion museossa: Koira haudattuna museoon. Museon pääsymaksu.

ke 21.11. klo 18.00
Luento Kuopion museossa: Hei harrastamaan! – Koiraharrastuslajien esittelyä. Museon pääsymaksu.

ke 28.11. klo 18.00
Luento Kuopion museossa: Tulisiko meille koira? Museon pääsymaksu.

Web sisällön esitys Web sisällön esitys

KUHMUn Flickr tili Kuopion luonnontieteellinen museo Twitterissa