Web sisällön esitys Web sisällön esitys

9.11.2016

ARKEOLOGIAN ILTA

Elämän ja kuoleman maisemia Pohjois-Savossa

Yhtenä päivänä on pakko kuolla, mutta kaikkina muina päivinä eletään. Tätä ikiaikaista totuutta tarkastellaan Arkeologian illassa kahden muinaisjäännöstyypin kautta. Elämän maisemana on kivikautinen pihapiiri Kuopion ja Tuusniemen rajalla ja kuolemasta puhutaan historiallisen ajan hautasaarien kautta.

Kirkkomaiden ulkopuolella sijaitsevia hautasaaria käytettiin 1500-luvulta paikoin 1900-luvun alkupuolelle asti väliaikaisina tai pysyvinä hautapaikkoina. Välihautaamista tehtiin erityisesti harvaan asutuilla alueilla, jolloin saariin haudattiin kesällä, kelirikkoaikaan tai levottomina aikoina. Arkeologi Juha Ruohonen on tutkinut pohjoissavolaisia hautasaaria, Kalmasaaria, kirjallisten lähteiden sekä maastotutkimusten avulla. Tutkimuksissaan hän on todennut, että niihin liittyy myös taikuudessa käytettyjä rituaaleja, joiden tarkoituksena on ollut parantaa tai aiheuttaa onnettomuutta.

Elämän maisemaan pääset kävelemään itse! 3DTalo on mallintanut Honkakankaan kivikautisen pihapiirin, jossa sinun on mahdollista kävellä ja katsoa miltä kivikautinen elämä talvikylässä on näyttänyt. Uuden sukupolven HTC Vive VR-järjestelmä mahdollistaa entistä realistisemman kokemuksen. Oppaana matkalla kivikauteen toimii museon arkeologi ja laitteita käyttävät 3DTalon ammattilaiset. Tervetuloa unohtumattomalle matkalle!


Mallinnos Tuusniemen Honkakankaan kivikautisen asuinpaikan talosta. Kuva: 3DTalo

Illan ohjelma

Klo 17 Manalan saaret, Tuonen kummut. Pohjoissavolaiset hautasaaret vainajien viimeisinä leposijoina. FM Juha Ruohonen

Klo 18 Yleiskatsaus kivikautiseen elämään Pohjois-Savossa. Intendentti Tanja Tenhunen

Klo 18:30 Esihistorian maailma. Elä hetki kivikaudessa virtuaalitodellisuuden kautta.

Tilaisuuden osallistujille annetaan lahjaksi Kuopion Isänmaallisen Seuran julkaisuja. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Kuopion Isänmaallinen Seura ry ja Kuopion kulttuurihistoriallinen museo.

Lisätietoja:

Tanja Tenhunen
Intendentti
Kuopion kulttuurihistoriallinen museo
Puh: 0447182615
Sähköposti: tanja.tenhunen@kuopio.fi


HTC Vive VR-järjestelmä. Kuva: 3DTalo

Web sisällön esitys Web sisällön esitys

KUHMUn Flickr tili Kuopion luonnontieteellinen museo Twitterissa